29.12.15

Joululahjat 2015

Koko joulu meni kyläillessä eri ihmisten luona, enkä viitsinyt ottaa kameraa mukaan. Tuli syötyä todella paljon ja iltaisin, kun pääsimme kotiin katsottiin Nallen kanssa elokuvia kahdestaan :3 

Halusin kertoa teille joululahjoistani, kun sain paljon kivoja juttuja. Ensimmäisen lahjan sain Nallelta jo ennen joulua, uuden suihkupään josta kerroin tässä postauksessa, joten esittelen nyt muut lahjat.



Näin kesällä iskällä tuollaisen puuvillapyyhkeen, jonka se oli ostanut joltain messuilta ja pyysin samanlaista itselleni. En tiennyt paljon tuo pyyhe maksaa, ajattelin sen olevan joku superkallis, joten en edes odottanut, että saisin sitä. Jouluna oli sitten kiva ylläri, kun kyseinen pyyhe paljastui paketista. Kyseessä on turkkilainen Lina-merkkinen hamam (eli kylpylä) pyyhe, se on valmistettu 100 % puuvillasta. Olen käyttänyt tätä pyyhettä jo ja se on todella imukykyinen ja kuivuu nopeasti. En suihkun jälkeen tykkää kävellä pyyhe päällä asunnossa, vaan laitan aina heti jonkun topin päälle, mutta tämä pyyhe tuntuu niin mieluisalta ja kevyeltä, että tätä on ihana pitää päällä suikun jälkeen. Katselin Linan sivuilla ja siellä on paljon erilaisia hamampyyhkeitä, tämä pyyhe on (ilmeisesti) Ranta ja maksaa 18 euroa.



Iskältä sain myös himoitsemani PartyLiten pähkinänsärkijäsomisteet, näitäkään en yhtään odottanut, enkä edes olettanut, että saisin mitään kallista! Nämä on hauskat joulukoristeet, onneksi saan pitää niitä vielä vähän aikaa ennen kuin pitää pistää joulukoristeet pois. Näin PartyLiten syyskiertueella ensi vuoden kuvaston ja minun on ehkä pidettävä ensi vuonna kutsut, kun siellä oli yksi ihana liian kallis somiste, jonka haluaisin (sukulaiset vink vink, varautukaa kutsuille ;)).



Äidiltäni ja pikkusiskolta (ja siskon mieheltä) sain Iittalan jälkiruokalautasia. Meillä oli ennen joulua vain kolme jälkiruokalautasta, joten nämä todellakin tulevat tarpeeseen! Äidiltä sain myös ihanan pöllölaukkukorun ja siskolta muutaman kosmetiikkajutun, joka oli tullut Kicksin joulukalenterista mutta unohdin kuvata ne kaikki :D Ehkä pitää kutsua äiti joku päivä syömään noista ostamistaan punaisista lautasista.



Isosiskoni osti minulle Kahiwan kahvia ja Marimekon servettejä. Meidän perhe on kahviaddikteja, joten kahvilahjat ovat hyvinkin toivottuja. Kahiwa ostaa pavut suoraan viljelijöiltä Keniasta, jolloin viljelijä saa isomman hinnan pavuistaan, kun jos möisi tukkurille, olen aiemmin tehnyt Kahiwasta postauksen. Tämä kahvi maistuu todella hyvälle, ei yhtään sellaiselta perus Juhla Mokalta.



Noora ystävältäni sain Finnmarin kauniita serviettejä, nuo on sellaisia hieman metallimaisia. H&M:n body splashin, joka oli ennen tuoksuyliherkistymistä mun ehdoton lemppari, täytyy taas kokeilla tota, mä toivon, että voin käyttää sitä, koska toi tuoksuu aivan älyttömän ihanalta. Jos en voi käyttää, niin voin ainakin kotiin välillä sitä suihkuttaa. Essencen gel effect lakka nimeltään Wonderfuel, kuva ei ole yhtään todellisen lakan näköinen. Lakka on ihana violetti (ei yhtään noin tumma, kuin kuvassa) ja siinä on sinistä shimmeriä, aivan ihana lakka, jota olen jo käyttänyt!



Ihana Eekku muisti minua myös jouluna ja lähetti jouludecaleita, vanilja-kolateetä ja sinistä NYC luomiväriä. En ole vielä maistanut tuota teetä, mutta tänään varmaan käperryn teen kanssa töiden jälkeen katsomaan Netflixiä. Nyt vähän hävettää, että unohdin ostaa Eekulle lahjan, ehkä Eekku saa jonkun lahjan alkuvuodesta 2016 :)



Ihana yllätys oli, kun postissa oli ennen joulua lahja Handmade Cosmeticsilta. Handmade Cosmetics myy virolaista luonnonkosmetiikkaa, olen aiemmin tehnyt yrityksestä postauksen. Sain LoodusSPA greippihuulivoiteen ja Looduse Pärl kynsibalsamin. Näistä on tulossa postausta myöhemmin :)

Sellaisia ihanuuksia sain lahjaksi, kiitos kaikille  Olis kiva kuulla, mitä lahjoja muut on saanut tänä vuonna! Laita kommenttia tai linkkiä postaukseen kommenttiboksiin! :)

♡:SΔRΔGΔLΔXY

20 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja. Mä sain tyypilliseen tapaan kirjoja, PALJON suklaata, herkkukorin, koruja jne. Kosmetiikkaa mulle ei uskalla ostaa oikein kukaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki aina puhuu, kun ne jouluna saa paljon suklaata, jostain syystä mä en ikinä saa :D

      Poista
  2. Vitsit voisin itekki haluta tollasen hamam-pyyhkeen :-) Olenkin joskus ihastellut niitä jossain blogissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi hamam pyyhe on ihan älyttömän ihana ♡

      Poista
  3. Onpas kivoja lahjoja! Tuo pyyhe alkoi kiinnostaa heti :D.
    Mäkin sain oikein mieleisiä lahjoja, suklaata ja lahjakortin kirjakauppaan, palapelin, urheilupipon ja tuubihuivin (toivoin), kirjan, tuikkulyhdyn ja lahjakortin kauneushoitolaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuuu, sä oot saanut paljon kivoja juttuja ♡ Toi pyyhe on todella hyvä, suosittelen! :)

      Poista
  4. Paddington tee on niin hyvää :D
    Olen jo kaksi laatikollista juonut, kotona hörppinyt kolmatta :'D

    Miun piti käydä kurkkimassa PartyLiten alet, mutta ei ollu enää niitä somisteita mitä halusin, höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä oon vieläkin unohtanut juoda ton teen, oon enemmän kahvi-ihmisiä :D Aika paljon PartyLitellä oli alennuksia ennen joulua jo

      Poista
  5. Miehen vanhemmilta tuli Iittalan Teema-astioita, kaksi 21cm mustaa lautasta, yksi syvä lautanen ja iso kulho. Niiden lisäksi muun muassa mukin- ja pannunalusia, servettejä ja pipareita. Äidiltäni sain sähköhammasharjan ja isältä rahaa. Mies oli ostanut yhden Pleikkapelin mitä olin jo jonkin aikaa katsellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi mun on myös 21 cm :) Säkin sait paljon kaikkia ihania juttuja ♡

      Poista
  6. Onpa kivoja lahjoja, nuo Partyliten somisteet on erityisen hauskat :)

    VastaaPoista
  7. Ihania lahjoja! Varsinkin tuo pyyhe on mahtava!! :o

    VastaaPoista
  8. Oih, kylläpä siellä on oltu kiltteinä ;D Toi pyyhe kyllä herätti mielenkiintoni, ja onhan se vaan söpön näköinenkin ^.^
    Kiitos kovasti joulukortista! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi pyyhe on tosi mukava! Se on ihana, kun se on niin kevyt ja oikeasti kuivaa ihon ♡ Hiiii, kiva että tuli perille :3

      Poista
  9. Ihania lahjoja, joista todellakin huomaa miten ovat ajatelleet sua ja mitä tarvitset :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, ihanaa, kun näistä huomaa, että on ajateltu ♡

      Poista

Share some galaxy dust! ♡

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...