27.10.15

I Love Me 2015

Nyt vihdoinkin sain katsottua kaikki tämän vuoden I Love Me messuilta otetut kuvat, niitä oli kertynyt niin paljon, että tästä postauksesta tulee ihan luvattoman pitkä ja kuvapainotteinen. Oli hirveän tylsä jättää paljon kuvia pois, mutta tämän postauksen lukeminen olisi varmasti kestänyt 100 tuntia, jos olisin kaikki kuvat laittanut :D Jos sua kiinnostaa vain, mitä ostin messuilta, niin hyppää suoraan vikaan kuvaan.



Lähdettiin lauantaiaamuna Sinin kanssa messuille autolla. Oma lippuni odotti eteläpäädyssä ja me olimme pohjoispäädyssä, joten pienen etsimisen jälkeen sain lippuni ja messujen kiertely alkoi! Törmäsimme ensin bodypainting alueeseen, jossa maalaushommat oli jo täydessä touhussa. Upeita luomuksia. Aivan ihanasti tuo oikeassa alakulmassa oleva malli alkoi poseeraamaan, kun näki että otin kuvaa 



Näin CND:n pisteen ja sinne oli päästävä heti. Sini yritti kertoa, ettei me voida hyppiä joka osastolle mielivaltaisesti vaan pitää kiertää järjestyksessä, niimpä menimme parille osastolle ja sen jälkeen pääsin hipelöimään CND:n lakkoja. Tykkään tosi paljon tästä lakkamerkistä, lakkaukset kestää hyvinä pitkään ja sivellin on just hyvä sellainen lätyskä. Olisin ostanut syyskokoelmaa, mutta lakat ei vissiin ollut myynnissä, ainakaan esittelijä ei sanonut mitään.



Itselleni uudella tuttavuudella Joy of Finlandilla oli ihanan hillitty vaalea osasto, japanilaisella V10 plussalla taas ihanan värikästä. Molempia merkkejä olisi kiva kokeilla, mutta tällä hetkellä ne on hieman kalliita lompakon mielestä.



Rakastuin Mia Höytön voiteiden nimiin, miltäs kuulostaisi esimerkiksi Lumous, Pumpuli, Valo ja Säihke? Pakkauskin on tosi ylellisen näköinen.



Messujen terveyspuolella koitin uusia laseja, näöntarkastus olisi mulle ajankohtainen, olen huomannut että näkö on taas huonontunut. Vasemmalla puolella olevat kolmet lasit oli mun lempparit, keskimmäisten lasien väri ei oikein näy, mutta se oli ihana tumman petrooli. Terveyspuolella oli myös muuta kivaa, Sini esimerkiksi roikkui 51 sekuntia Lidlin pisteen tangolla.



Sini huomasi Uotilan leipiä ja kertoi niiden oleva hyviä, joten suuntasimme sinne. Saimme ison kassin limppuja kotiin ja ajattelinkin tästä firmasta kertoa enemmän myöhemmin :)



Pink Pewterin hiuspantoja kuolasin jo Lahden Ilo-Fiilis-Onni messuilla, mutta pantojen kova hinta (nuo koristeelliset maksaa n. 30-80 euroa) pakotti taas mut jättämään pannat ostamatta... Harmittaa, koska haluan noita, mutta ehkä joulupukki hoitaa asian.



Tässä välissä menimme kahville ja odotimme Eekkua. Eekkua on aina mukava nähdä ja tällä kertaa hän oikein loisti iloisena, täytyy sanoa, että äitiys sopii tosi hyvin Eekulle, onnea vielä pienestä pojasta! Kolmistaan sitten suuntasimme juuri auenneelle ammattilaispuolelle. Tärmäsin heti ihanan kimaltavaan vartaloglitteriin. Myöhemmin näin ZAO:n tuotteita, joissa on bambusta tehdyt yksityiskohdat pakkauksista. Oli vähän siistejä noi bambukahvaiset kynsilakat.



Beauty Shop Malenalla oli ihania käsintehtyjä kosmetiikkatuotteita, kaikissa oli tosi aito ja ihana tuoksu, ostin tältä osastolta suklaan tuoksuisen saippuan 



Luonnonkosmetiikkapuolella oli kaikkea ihanaa, tässä vaiheessa vaan olin tosi väsynyt enkä enää jaksanut oikein keskittyä, olimme olleet joku neljä tuntia jo messuilla ja kierrelleet. Uniquen tuotteiden edessä oli kuitenkin pakko pysähtyä, koska noi pakkaukset on ihan älyttömän hienoja!



Lisäksi Soap & Balsamin saippuoita oli pakko jäädä tuoksuttelemaan, tuoksutin läpi koko valikoiman, oma lempparini oli hunaja-lese, nam! Kävin myös katselemassa kauniita käsintehtyjä kynttilöitä, valitettavasti en yhtään muista, minkä nimisellä osastolla...



Meidän kuski ei vielä ollut edes lähteny messukeskukselle päin, joten kerittiin vielä pikaisesti muoti ja koru puolelle. IvanaHelsingin kimalletakki oli upea  Samoin Magnumin timantein koristeltu jäätelöpuikko ja Jukka Rintalan karvaiset sydänlaukut.



Rakastuin ensinäkemältä tamperelaiseen Viona Blu merkkiin. Noiden laukkujen yksinkertainen muotoilu ihastutti mua kovasti. Ylläolevista laukuista en ole varma, mutta alla oleva laukku ja käsikorut on tehty kalan nahasta, kuinka siistiä! Kalateollisuudessa kalan nahka jäisi käyttämättä, mutta Viona Blu käyttää nämä ylijäämänahat.



Pikaisesti vielä korupuolelle, ennenkuin kyyti saapui. Onneksi kerittiin, nimittäin ylläolevat korut oli ihanan hohtavia, niitä oli kiva katsella ja alemmassa kuvassa olevat korut on lahtelaisen Crea Iloan valmistamia. Korut on itse valmistettuja ja niiden toisella puolella on kolo, johon laitetaan hajuvettä, näin ollen jos et halua haista hajuvedelle koko päivää, voit ottaa korun pois kaulasta ja olet taas tuoksuton, kuinka kätevää! Crea Iloasta on tulossa juttua myöhemmin, sain nimittäin kutsun heidän Showroomilleen!



Olipas pitkä postaus... Lopuksi vielä ostetut ja saadut tuotteet Macadamian hiusnaamion ostin ja sain kaupan päälle toisen hiusnaamio- ja öljynäytteen, Duroyltä kaksi pientä puuterivippaa, joilla voi tarkasti silmänaluset peittää, Grimasin meikkipuuteri (jättimäinen 150 gramman tönikkä), maailman ihanin suklaantuoksuinen saippua, Tweezermanin pinsetit (vihdoinkin, olen halunnut näitä jo monta vuotta!), BCL:n ja Moroccantan tuotteet sain testiin (rakstuin heti, varsinkin tuo spearmint&vanilla on oikein ihanan tuoksuinen), Uniquen shampoonäyte ja Soap&Balsamin ruusuntuoksuisen saippuan sain, kun tykkäsin heidän Facebooksivustaan.

Sellaiset messut tänä vuonna, haluaisin jo uudestaan!



// OMG! Such a long post about I Love Me fair :D


♡:SΔRΔGΔLΔXY

7 kommenttia:

  1. Houkuttelevia kuvia, Crea Iloan korut on kyllä tosi kiinnostavia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta odottaa, että pääsen lähemmin tutustumaan Crea Iloaan! :) Kiitos paljon ♡

      Poista
  2. Kiitos että sain viettää teidän seurassa loppuajan ja kiitos myös ihanista sanoista.Toivottavasti nähtäis taas pian ja luultavasti meen taas messuilemaan ensi kuun alussa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina niin ihana nähdä ♡ Ooo, mitkä messut sulla on ensi kuussa? :)

      Poista
    2. hain samalla bloggaajapassia tuonne kädentaito messuille kun i love me messuille ja nyt sain viestin että oon tervetullut.katotaan pääsenkö pyörähtään jos puoliso hoitas taas pojua.Samassa myös lemmikkimessut,outlet ja jotain muitakin.mua kiinnostaa kuitenki lähinnä korutarvikkeet =)

      Poista
  3. Ihana postaus! :) Tajusin etten kerenny ja älynny käyä tuola korupuolella ollenkaan. Nyyh. :"(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satsuli ♡ Voi ei! Mekin vahingossa eksyttiin sinne korupuolelle, luultiin että oltiin jo käyty kaikki läpi, kun huomattiin että oltiin korupuolella :D

      Poista

Share some galaxy dust! ♡

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...