1.9.15

Lahtiblogi 3.0

*Huom! Teksti on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, eikä ole tarkoitettu loukkaamaan ketään*

Jos haluaa tietää, millainen Lahti oikeasti on, niin kannattaa seurata Lahtiblogin Facebooksivuja tai Instagramia. Kun kuulin, että Lahtiblogi 3.0 taidenäyttely on avoinna, halusin tietenkin mennä sitä katsomaan. Esillä on kuuden taiteilijan tuotoksia, sisäänpääsy on ilmainen. Näyttely on osoitteessa Päijänteenkatu 3 ja se on auki vielä lauantaihin asti, katso aukioloajat täältä. Huomatkaa ikkunassa kuva joulupukista, joka kävelee pahamaineista Rautatienkatua pitkin, tuo katu sisältää hurjan määrän thaihieromoita ja seksikauppoja.



Sisälle astuessa silmät osuu heti jättimäiseen "lihamukiin", lihamuki on kulttiruoka Lahdessa, kaikki ostavat sitä baarireissun jälkeen, kyseessä on kokismuki, joka on täytetty kebabilla. Miehestä, jolla on Lahti-tatuointi silmän yläpuolella on kyselty paljon, että onko se aito ja kyllä, Lahtiblogin perustajat kertovat sen olevan ihan aito. Vessa on nimetty Lahti Dayspaksi, kahvassa roikkuu Wunderbaum.



Näyttelyn ensimmäisessä osassa on valokuvia Lahdesta ja esimerkiksi tauluja, jotka on nerokkaasti tehty Lahden vaakunassa olevasta ratapyörästä. Etualalla näkyy kengät, joihin on maalattu Torven legendaarisen ovimiehen kuva. "Mies voi lähteä Lahesta Lahti ei miehestä"



Toinen näyttelyn osa on sisustettu peruslahtelaisen huoneeksi. On vanha sohva, paljon tyhjiä Lahden sininen oluttölkkejä sekä vanha miestenlehti maassa. Huoneessa on valokuvia, lehtileikkeita ja netistä tulostettuja juttuja.



Kuvat on kauniisti kehystetty ja niistä voi bongata todellista lahtelaista elämää. Sammuneita ihmisiä keskellä katua, ihmisiä kylpemässä Lanun aukion suihkulähteellä, lahtelaisia edustamassa maailmalla ja muuta mukavaa, kuten esimerkiksi kuva, jossa Lahden Kelan lippu on vahingossa nostettu väärin päin. Kaikki kuvat on aitoja ja otettu aidoista tilanteista.







Mediakulmassa on tietokone, josta voi kuunnella ääniä tietyiltä kadunpätkiltä. Seinillä on lehdestä ja netistä tulostettuja Lahteen liittyviä juttuja esimerkiksi MTV:n sivuilta otettu otsikko: Mies unohtui yöksi ravintolaan - alkoholi kelpasi.






Lahtiaiheisia paitoja. Mä haluan noi!



Loppuun vielä vieraskirjaan nimet ja ulos. Mitä näyttelystä jäi käteen: lahtelaiset tykkää haukkua kaupunkiaan, lahtelaisista on vaikea tehdä pilkkaa, koska lahtelainen on tehnyt jo niin paljon pilkkaa itsestään. Näyttely on osoitus lahtelaisen elämästä: täällä tapellaan ja ryypätään, täällä on paljon erikoisia ihmisiä. Silti Lahti on aina Lahti ja aina mun sydämessä. Kiitos Lahtiblogille tästä mahtavasta näyttelystä!



♡:SΔRΔGΔLΔXY

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Share some galaxy dust! ♡

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...