13.5.15

CND Vinylux Garden Muse Collection

Sain kutsun CND:n kauneustilaisuuteen, mutta en valitettavasti päässyt paikalle, sillä tilaisuus oli Helsingissä ja vielä työaikaan. En ehtinyt kuitenkaan hirveän kauaa harmittelemaan asiaan, sillä ihan yllättäen sain CND:ltä paketin, joka sisälsi kaikki kuusi uutta Garden Muse kokoelman lakkaa! Olen aiemminkin saanut kyseisen merkin lakkoja testiin ja olen kovasti tykännyt. Lakat ovat tosi kestäviä ja tykkään lituskasta siveltimestä, lisäksi näissä on paljon pigmenttiä.



Näiden lakkojen kanssa ei tarvitse käyttää aluslakkaa ja ainakaan minulla ei ole vielä yksikään CND:n lakka värjännyt kynsiä, vaikken ole alle laittanut aluslakkaa. CND:llä on myös oma päällyslakka, joka jättää ihanan kiillon, olen käyttänyt sitä myös muunmerkkisten lakkojen kanssa. Mutta mennään Garden Muse kokoelmaan! 



Wisteria Haze on ihana sinivioletti lakka, juri sellainen väri, josta olen alkanut tykkäämään paljon! Tämä on väriltään aika hauska, jotenkin miellän tällaisen värin pastelliseksi, mutta silti kynnellä se näyttää tosi räväkältä eikä hempeältä. Olen saanut paljon kehuja ihmisiltä, kun olen käyttänyt tätä lakkaa. Kynsillä kaksi kerrosta, ei päällyslakkaa.

Koristeeksi tein pilkkutikulla kesäisiä kukkia CND:n Crushed Rosella.



Crushed Rose on enemmän violetti, kuin pinkki, väriltään ehkä sellainen vähän tunkkaisempi, kuin pirtsakka, oikein kiva väri! Kynsillä kaksi kerrosta, ei päällyslakkaa.

Tein maalarinteipin avulla alakulmiin kolmiot Reflecting Poolilla, en enää IKINÄ aio käyttää maalarinteippiä koristeluissa, jotenkin teipin reunojen alta pääsi lakkaa ja näistä tuli tosi epätasaiset. Kynsien teippauksessa kannattaa käyttää esimerkiksi apteekista saatavaa Micropore haavateippiä.



Reflecting Pool on kirkas siniturkoosi lakka, mutta ei kuitenkaan neon. Kynsillä kaksi kerrosta, ei päällyslakkaa.

Koristeluissa käytin CND:n Field Foxia ja yritin tehdä pilkkutikulla leopardikuviota, joka näyttää enemmän joltain 60-luvun pallokuviolta :D



Lost Labyrinth ihanaihanaihana! Sekoitus vedensinistä ja vedenvihreää, hieman frost koostumukseltaan, jättää sellaisen hieman huurteisen pinnan. Kynsillä kaksi kerrosta, ei päällyslakkaa.

Leimasin MoYoun Fairytale 05- laatalla merenneidon ja vesipisaroita.



Beckoning Begonia oli tosi vaikea kuvata, kyseessä on vaaleanpunainen lakka, jossa on paljon shimmeriä, oikein nätti yksilö  Jouduin kännykkäkameralla ottamaan tuon oikeanpuoleisen kuvan, kun kamerani ei suostunut ikuistamaan shimmeriä. Kynsillä kolme kerrosta, ei päällyslakkaa.



Butterfly Queen oli myös todella vaikea kuvattava! Ihana magenta glitterlakka. Oikeassa yläkulmassa näkyy väri kaikista oikeimman värisenä, sen jouduin myös ottamaan kännykkäkameralla. Kynsillä kaksi kerrosta, ei päällyslakkaa.

Kynsille pääsi pari sudenkorentotarraa, jotka seuraavana päivänä jouduin poistamaan, kun nuo siivet kävi repsottamaan ja se häiritsi :D

Täsä linkistä pääset CND:n suomenkielisille nettisivuille, josta löytyy myös jälleenmyyjät, Lahdessa näitä esimerkiksi saa jopa viidestä eri paikasta! Hinta näille on 16,60 €/ kpl

♡:SΔRΔGΔLΔXY

9 kommenttia:

  1. Wisteria Haze on ihana! Ja voisi olla helppo ikuistaa kamerallekin, kun siinä on tuota sinisyyttä mukana :D Tykkään paljon violetista, mutta kynsilakoissa en osaa kameralla sitä ikuistaa, kun ne menee aina siniseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan älyttömän hieno ♡ Joo, ainakin mun kamera ikuisti värin tosi oikean värisenä! Mä oon alkanut just tykkäämään noista liloista (violeteista?), joissa on sinistä :3

      Poista
  2. Ihania lakkoja, 60-luvun leopardit ( :D ) ovat suosikit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on ♡ Haha, kiitos! Ne on nyt 60-luvun leopardit :D

      Poista
  3. Reflecting Pool ja Lost Labyrinth on mun mieleen! Todella ihania sävyjä :3

    VastaaPoista

Share some galaxy dust! ♡

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...