10.4.15

Geeliä ja kolmioita

Nyt esittelen kaksi Born Pretty Storesta saatua tuotetta samassa, nimittäin nämä sopivat toisiinsa niin hyvin :) Näin joskus Heidin blogissa tuollaisen vaaleanpunaisen geeliläpyskän, jolla on helppo poimia kynsikoristeita, joten otin sen testiin, samalla huomasin nuo kolmioniitit, joten halusin ottaa myös ne.



Tuon geelin käyttö on todella helppoa: leikkasin ensin pienen palan kulmasta, rullasin palasen appelsiinipuutikkuun (tähän voi käyttää mitä tahansa, esimerkiksi hammastikkua, dotting toolia... you name it!) ja aloin poimimaan niittejä. 

Olen aiemmin käyttänyt koristeiden ottamiseen joko pinsettejä tai sellaista valkoista siihen hommaan tarkoitettua kynää, mutta mielestäni tämä geelihomma toimii parhaiten ja nuo niitit tarttuivat siihen tosi hyvin. Geeliläpyskästä tarvii myös ottaa sen verran pieni palanen, että tämä riittää pitkäksi aikaa.



Nuo niitit oli rakkautta jo ensi kertaa, kun näin ne kuvassa! Ne on ihanan kapeita ja simppeleitä, Nallekin ihasteli niitä kovasti. Lisäksi nuo niitit on sen verran ohuita, että ne ei häiritse kynnen pinnalla ja minulla nämä kynnet pysyivät kolme päivää (olisi pysynyt pidempäänkin, mutta kärkikuluma oli jo niin iso kynsien päissä, että oli aika vaihtaa lakkaukset). Ainut huono puoli on se, että niittejä on pussissa vain 20, täytyy siis ostaa lisää näitä kultaisia ja myös hopeita.



Näihin lakkauksiin käytin Gina Tricotin Blackia, Zoyan Tomokoa ja mustaa kynsikoristelakkaa. Siveltimellä olisi saanut tarkempaa jälkeä, mutta Nallea ärsyttää, kun lainailen hänen siveltimiään, joilla hän maalailee Warhammereita, täytyy varmaan ostaa omat... Hyviä ja ohuita siveltimiä saa ehdottaa! :)

Niitit kiinnitin muuten niin, että laitoin kynnelle kerroksen Seche Viteä, lätkäisin niitin kynnelle ja perään kaksi kerrosta lisää Secheä.



Loppuun muistutuksena koodi, jolla saa 10 % alennusta ostosten loppusummasta, käsittääkseni nämä koodit toimivat vain, jos ostosten loppusumma on vähintään 10 euroa? Born Pretty Storella on ilmaiset toimituskulut.



// I saw that pink gel on Heidi's blog and I wanted to try it too, so I asked it from Born Pretty Store. I also noticed those pretty triangle nail studs so I took them too.

The gel is so easy to use. Just cut a little piece, roll it on to cuticle stick, toothpick, dotting tool, etc... and start to pick nail decoration! I usually use either tweezers or pen which is made for picking nail decorations but this is way better! The decorations sticks on this gel better.

The nail studs are also amazing! They are so slim and pretty that even my boyfriend liked them.


♡:SΔRΔGΔLΔXY

13 kommenttia:

  1. Ihan sika hienot!! Mäki oon havitellut noita pieniä kolmioniittejä, mutta en oo vielä saanut aikaiseksi hankkia :D
    ja heei, se postaus löytyy täältä ;) http://somethingcangowrong.blogspot.fi/2014/09/strassien-geelipoimija-bps.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Haha, säkin oot käyttänyt sanaa geeliläpyskä! :D

      Voi kiitos ♡ Noi niitit on ihan älyttömän kivat :)

      Poista
  2. Minunkin on pitänyt ostaa noita niittejä varmaan sata vuotta :D tosi ihanat kynnet :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään noista niiteistä, ne on niin ihanan simppelit ♡

      Poista
  3. Olipa jännä ja tosi kätevä varmasti tuo geelilappu! :) En oo ennen törmännyt, mutta voisin hyvin hankkia. Itselläni kanssa käytössä se valkoinen kynä toistaiseksi, mutta toi on varmasti paljon kätevämpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä sitä kynää pitää olla vähän väliä terottamassa, kun sen poimimisteho ehtyy, mä oon tolla geelillä laittanut nyt useita koristeita eikä mun oo vieläkään tarvinut vaihtaa sitä pientä palasta tikun päässä :)

      Poista
  4. Hassu keksintö tuo geeli ;D
    Itse käytän valkoista kynää tai dotting toolia. Niitit näyttää tosi kivoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä, mitenköhän joku on keksinyt sen :D

      Noi niitit on niiiiiin ihanat ♡

      Poista
  5. Kauniit! Mulla oli kans testissä tuo läpyskä, ja on kyllä riittoisa :D tosin oli kyllä hetken hukassakin, yllätys yllätys kun on niin pieni. nytkin se pyörii tossa pöydällä ja pitäis kai pistää jemmaan ennenkun hukkuu taas.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mäkin aina tuppaan hukkaamaan tavaroita! :D

      Mä mietinkin, että näin jossain muussakin blogissa (kun Heidin) ton läpyskän, mutta en millään muistanut että missä, se olikin sit sun blogissa! :)

      Poista
  6. Aivan mielettömän nätit kynnet ♥

    VastaaPoista

Comments? ♡

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...