16.1.15

Kisukissa

Muutamaan päivään ei ole tullut postauksia, koska siskoni kissa Kisu tuli meille hoitoon ja Kisu ei kertakaikkiaan päästä minua tekemään blogijuttuja (kirjoitan tätä postausta muualla kuin kotona ja kuvat on suoraan puhelimesta). Kisu on jo 10-vuotias tyttömaatiaiskissa ja se on todella sosiaalinen ja huomionkipeä.

"Ei, tänään(kään) ei tehdä mitään blogijuttuja"

Ensimmäinen yö meni itkiessä emännän perään, mutta muut yöt Kisu on onneksi nukkunut joko meidän vieressä tai omassa kantokopassaan.

Ota selfie

Aina, kun tulen kotiin töistä, niin Kisu ryntää ovelle vastaan. Ensin se kiertää minut ja kerjää silityksiä, sitten se haistelee päivän laukun ja kengät ja lopulta se lösähtää maahan ja kerjää lisää silityksiä.

"Omnom, hyvät tuoksut"

Kisu viettäisi mielellään vaikka koko päivän makaamalla mahani päällä samalla, kun katson Netflixiä. Eräänä päivänä katsoin ohjelmaa, jossa oli musiikkina Slayeria ja muuta hevimusiikkia ja Kisu kuorsasi (se kuorsaa oikeasti ihan älyttömän lujaa!) tyytyväisenä mahani päällä. Jossain vaiheessa ohjelmassa tuli balettikohtaus ja klassista musiikkia, niin Kisu heräsi, katsoi ympärilleen oudoksuen ja juoksi pois, ihana hevikissa  

"Zzzzz"

Vaikka kuinka rakastankin kissoja, niin en olisi vielä valmis hommaamaan omaa kissaa (Pieni ragdollini kuoli pentuna noin 2,5 vuotta sitten). Jos joskus hommaan kissan, niin haluan joko Sphynxin tai Cornish Rexin, niiden ihanan isot korvat miellyttää silmääni.

"Älä pliis kuvaa"

// My sister is on a holiday so I'm taking care of her cat Kisu. Kisu is 10-year-old lady and she seeks attention all the time, she doesn't let me go to computer or on the sofa alone. I love cats especially this one since I've known this lady for 10 years. She always brings smile on my face. Someday I want to own Sphynx or Cornish Rex, I really love their big, cute ears. 


♡:SaraGalaxy


18 kommenttia:

  1. Voiii mikä ihana siellä on. <3 Ihana toi nukkumiskuva :3

    VastaaPoista
  2. Ihana kisu <3 Itse olen aivan kissarakas ja odotan innolla vuoden loppua, koska silloin mitä todennäköisemmin saan oman kissan. Siihenasti täytyy tyytyä poikaystäväni kissojen silitykseen ja kuolaamiseen ^^' En ennen edes tiennyt että kissat kuolaavat kun ne on iloisia ja rentoutuneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa, että saat oman kissan! ♡ Haha, kuolakissat on parhaita :D

      Poista
  3. Aaaaw purrr mikä ihana kisu! ♥
    Oii, en mä tiennytkään tuosta sun kissanpentuepisodista.. :/ Se on kamalaa kun lemmikki kuolee! Tiedän tunteen. :( ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Kisu ♡

      Se oli ihan hirveetä :( Harmi, että oot joutunut myös kokemaan lemmikin kuoleman ♡

      Poista
    2. Joo ja vielä ku Murri oli ollu mulla koko mun elämän - mun syntymästä saakka siihen asti ku täytin 20. ♥ Kyl se oli hemmetin kova paikka, mut toisaalta haluun uskoo et nyt se on tuolla pilven päällä paremmassa paikassa sun kisunpennun kanssa ja ne sieltä meitä kattelee. ♥

      Poista
  4. Oi kuinka suloinen kisu <3
    Mieki haluan jossain vaiheessa uuden kissan nipen menetys oli vaan niin suuri etten ole vieläkään hankkinu.Aika näyttää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että teille tulee jossain vaiheessa uusi, suloinen karvapallo :)

      Poista
  5. Kissat ovat kyllä ihania, mutta on niissä oma hoitamisensa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä! Tuntuu, että joka päivä pitää imuroida, kun kissanhiekkaa löytyy joka paikasta :D

      Poista
  6. Ihana huomionvarastaja ♥ Raitapaidat on erityisesti lähellä sydäntä.

    Ei mullakaan ollut aavistustakaan kissanpentutapauksesta, olipa ikävää kuulla :< Eläimen kuolema on aina ikävää, mutta vielä ikävämpää se on kun on kyseessä nuori otus.

    VastaaPoista
  7. Voi ei, mitä sille pikkuräggärille kävi? :( meiltä löytyy myös ragdoll ja onhan ne suloisia karvaotuksia, mutta sfinxsistä täälläkin haaveillaan! :) ne on mahtavia, koska ne on sellaisia kiukkuisen näköisiä ryppykissoja. Mies ei vaan innostunut ajatuksesta kun pääsi silittämään yhtä, tuntui kuulemma ällöttävältä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkäri epäili, että sillä on syntymästä asti ollut päävamma, se oli loppuaikoina ihan ulkona tapahtumista eikä enää tajunnut mitään, se oli lopetettava :'(

      Haha, mun mies ei oo myöskään innostunut Sfinkseistä, mutta ehkä jonain päivänä sen mieli muuttuu! :D

      Poista

Comments? ♡

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...