5.1.15

Jäätelöbileet!

Siskoni miehen sisko oli keksinyt aivan loistavan lahjaidean ja antanut siskolleni (ja siskon miehelle) lahjaksi jäätelönkoristelusetin, johon itse piti ostaa vain jäätelö ja kermavaahto. Settiin kuului kaikki mitä tarvitsee täydelliseen jäätelöannokseen mm. pari erilaista kastiketta, strösseleitä, sateenvarjoja ja sikarivohveleita.





























Siskoni pyysi minut ja Nallen viettämään heille jätskibileitä ja eihän nyt jäätelöbileistä kukaan voi kieltäytyä! Sini ja Niko tuli meitä keskustaan vastaan, ostettiin Lidlistä triojäätelöä ja kermavaahtoa ja käveltiin porukalla Sinille ja Nikolle viettämään jätskibileitä.





























Aseteltiin kaikki tarvikkeet pöydälle ja siitä sitten koristelemaan!






























Koska koristeita on niin paljon tarjolla, saattaa todellisuudentaju vähän sekoittua ja kaikki tykötarpeet päästä yhteen jäätelöannokseen, tällöin jäätelön maku sekoittuu kaikenmaailman strösseleihin ja makusekamelska on valmis. Otin tämän annoksen jälkeen vielä vähän lisää ja tein hieman maltillisemman koristelun, toiseen annokseen taisin laittaa vain Wiener nougat murskaa (ai että se on hyvää!), kermavaahtoa ja kinuskikastiketta.





























Jätskiövereiden jälkeen oli tarkoitus pelata lautapelejä, mutta jostain syystä päädyttiin pelaamaan Pleikka ykkösellä Quack Attackia. Kiitos Sinille ja Nikolle ihanasta illasta 


// We had an ice cream party on my sister's place. There was so much different sprinkles, sauces, chocolates and other decorations so we could made our own ice cream (over)dose. First we ate too much ice cream and then we played with PlayStation 1, what a great evening we had!


♡:SaraGalaxy


28 kommenttia:

  1. Hirmu kiva idea ja wau mikä annos. <3 Taidan matkia tätä ideaa ja pian. <3 Iloista uutta vuotta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää oli kyllä niin kivaa, että suosittelen! Ihanaa tätä vuotta sulle myös ♡

      Poista
  2. Kuulostaa niin ihanalta! :) Taidan kopsata idean! <3 :)

    VastaaPoista
  3. Oi että, miten kiva idea! Ja näyttää herkulliselta. :)

    VastaaPoista
  4. Eikä! Rakastan jäätelöä, tää ois maailman paras lahja mulle! :'D kinuskikastiketta laittaisin koko tuubillisen, nammm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös! Ja kinuskikastike on jotain niin ihanaa! ♡

      Poista
  5. Oiii miten ihanat jädebileet! ^__^
    Toi kuva mis on 5 putkiloa noita strösseleitä ni noi "karkkirakeet" on kaikist söpöimpiä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne karkkirakeet maistui myös toooosi hyvältä! :3

      Poista
  6. mahtava lahjaidea, täytyykin muistaa tää...;)

    VastaaPoista
  7. Loistava idea kyllä! :D Pitääkin muistaa tää. 8)

    VastaaPoista

Share some galaxy dust! ♡

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...