30.8.14

#KUTSUMUA



RUMA. Niin mulle on sanottu koko mun elämän ajan. Ala-asteella ne oli toisten luokkien oppilaat, jotka niin huusi, yläasteella jo omankin luokan oppilaat. Olen aina ajatellut olevani ruma, ajattelen niin vieläkin. Viimeksi eilen oltiin tyttöjen kanssa viettämässä iltaa ja miehet katsoivat kahta kaveriani eikä kukaan vilkaissutkaan minuun päin, ajatuksissani se johtuu tietenkin siitä, että olen ruma. Takana kävelevä teinilauma alkaa nauramaan kadulla yllättäen, johtuuko se siitä, että olen ruma? Vastaani kävelee ihminen, minun on aivan pakko vetäytyä mahdollisimman pieneksi, sillä näin rumalla ihmisellä ei ole oikeutta vallata katua. En ole kertonut tätä aiemmin muille kuin kahdelle siskolleni ja Nallelle, mutta olen käynyt myös psykologille juttelemassa näistä asioista, ei se kyllä minun kohdallani auttanut.

KAUNIS SISÄLTÄ. Olen hyvä ystävä ja osaan kunnella muita ihmisiä. Olen erittäin empaattinen ja tunnen ihmisten surut ja ilot itsellänikin. Osaan pyytteettömästä iloita toisen puolesta, kun joku saavuttaa jotain. Olen oikeasti aika hyvä tyyppi! :)

Koulukiusaaminen jättää syvät arvet, joita on vaikea korjata. Toivonkin, että jos näet koulussa yksinäisen ihmisen, alkaisit moikkaamaan tälle. Jos kuulet jotain kiusattavan, puolusta tätä henkilöä. Etsi uusi ystävä itsellesi/ kaveripiiriisi.

Kiusatulle: olet arvokas ihminen ja vaikka nyt tuntuisi pahalta, niin usko pois: elämä oikeasti muuttuu paremmaksi! Joka päivä muuttaa sinua vahvemmaksi. Sinulle on luvassa vielä jotain hyvää tässä elämässä!

Haastan juuri sinut jostain syystä kiusatun ihmisen tähän kampanjaan. Kirjoita lapulle sana, jota olet saanut kuulla kyllästymiseen asti. Laita ruksi ensimmäisen sanan ylle ja kirjoita samalle lapulle ominaisuus, jonka haluat ihmisten sinussa näkevän.

#kutsumua

:SaraCupCakez

P.S. Itkin tätä kirjoittaessa.


39 kommenttia:

  1. Sä olet kaunis niin sisältä kuin ulkoa <3

    VastaaPoista
  2. oww sä olet kaunis ja ihana ihminen! Sun seurassas on aidosti hauskaa :3

    psst, meiän pitää nähä! :v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Hepe, kiitos! ♡ Tällä viikolla toivottavasti nähdään! ^__^

      Poista
  3. Tiedän niin tunteen olin koko ikäni koulukiusattu ja haukkumanimiä oli monta.
    Mut meistä tulee vahvoja. Siinä olet oikeassa! <3
    Liikuttava kertomus. Hyvä, kun avauduit. En ois ihan heti uskonut että sua on kiusattu. Vaikutat niin avoimelta ja reippaalta ihmiseltä. Varmaan nykyään oletkin. En tunne sua real life niin vaikea sanoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista Minttu! Mä toivon, ettei sua oo pahasti kiusattu, mulle aina tulee paha mieli, kun kuulen kiusaamisista :( Onneksi elämä on nyt paremmin, toivottavasti sullakin, muista, että olet tärkeä ♡

      Poista
    2. Elämä on nyt paremmin. <3 Kiitos Sara. Sinäkin olet tärkeä ja arvokas juuri omana ihanana itsenäsi.
      Se oli henkistä kiusaamista. Matkittiin liikkeitä ja ääntäni, niin etten lopulta uskaltanut koulussa enää puhua. Haukkumista ja ivaamista joka päivä. Porukasta pois jättämistä ja kukaan ei halunnut istua mun vieressä tai tehdä ryhmätöitä mun kanssa. Sellaista kiusaamista se oli. Sen vuoksi koen koulun vieläkin ahdistava paikkana.

      Poista
    3. Voi ei, toi on ihan kamalaa! Muistan kyllä sen tunteen, kun pelotti, että joku ryhmä/ parityö on tulossa ja kukaan ei halua olla samassa mun kanssa. Ala-asteella mullakin oli nimenomaan sellaista kiusaamista, ettei kukaan halunnut olla mun kanssa.

      Poista
  4. Sie et ole ruma! Olet kaunis :)

    Mutta mulla on toi sama 'ongelma'. Kun ohikulkijat alkaa hihitellä ja nauraa, ajattelen sen johtuvat jostakin mitä tein huomaamattani tai siitä, että näytän dorkalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! ♡

      Se on inhottava tunne, kun luulee, että itsessä on vikaa vaikka ohikulkijat nauraisivat ihan muuta asiaa :/

      Poista
  5. Sie et ole todellakaan ruma vaan kaunis ja ihana ihminen johon olen onneksi saanut tutustua.Tosin ymmärrän sua ja pidän myös itseäni rumana vaikka mua ei ole onneksi koskaan koulussa tai muualla kiusattu

    VastaaPoista
  6. Kaunis olet :)
    Ja lukeminen itketti.
    Koulukiusaamisesta on kyllä mullakin kokemusta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rose! ♡ Voih, inhottavaa, että säkin oot joutunut kokemaan jotain kamalaa! Muista, että sä oot ihana ihminen! ♡

      Poista
  7. Voi Sara! Sä olet kyllä kaunis ihminen, sisältä ja ulkoa. Oot todella rohkea kun pystyt kirjottamaan näinkin vaikeasta asiasta tänne blogin puolelle. <3

    Pakko vielä sanoa että musta on ollut niin ihanaa kun oon saanut tutustua suhun! Ja meijän melkein jokapäiväset facekeskustelut piristää mun päivää aivan älyttömästi! Susta on tullut niin hyvä ystävä mulle! :) ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina, mä myös arvostan meidän keskusteluita, ne aina saa mut nauramaan! Sä oot myös hyvä ystävä mulle ja oon onnellinen, kun ollaan saatu tutustua! :) ♡

      Poista
  8. Kamalaa miten sanat voivat vaikuttaa ihmisen näkemykseen itsestään, koska sä et todellakaan ole ruma! Mutta sama pätee itseenikin että alan helposti ajatella niin mitä olen kuullut muiden ihmisten sanovan ääneen - joko itsestäni tai asioista ylipäänsä... Ehkä iän myötä vähän vähemmän mutta kuitenkin.

    Pikkujoulutapaaminen vahvisti käsitystäni siitä että että sä oot kaunis ja oikein valloittava ja valoisa tyyppi. Toivottavasti myös nämä sanat jäävät mieleesi. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, että ulkopuolelta tulevat asiat vaikuttaa omiinkin mielipiteisiin, esimerkiksi niinkin arkisiin asioihin, kun musiikkiin!

      Ihana E-S, kiitos paljon kauniista sanoista, musta oli ihana nähdä sua silloin! :) ♡

      Poista
  9. Entisen koulukiusaajan sydämessä tuntui pisto. Vaikka mä en ole sua kiusannut, silti mulle tuli syyllinen olo, koska ollaan samanikäsiä. Onneksi olen tästä viisastunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Oona! ♡ Musta on ihanaa, jos tää kampanja saa (varsinkin tämänhetkiset) koulukiusaajat miettimään. Silti mä en halua tuottaa pahaa oloa, varsinkaan sulle, sä oot nykyään ihana ihminen! :) ♡

      Poista
  10. Minusta sinä olet hurjan kaunis! Varsinkin sinun silmät on erityisen kauniit:)

    VastaaPoista
  11. Musta tuntuu, että tosi suurta osaa lapsista/nuorista on kiusattu koulussa enemmän tai vähemmän ja se on niin väärin!! Itsekin olen saanut siitä oman osani, ylä-aste oli kaikkein pahinta aikaa.. aina oli minussa vika. Tein mitä tahansa tai olin tekemättä, olin aina idiootti, tyhmä, huora, vammainen... Onneksi se aika on takana päin ja ilman noita ikäviäkin kokemuksia en olisi se ihminen joka tänä päivänä olen.

    Sä oot vahva ja ihana tyttö, kaunis niin sisältä kuin ulkoa! ♥ Musta on ihanaa että ollaan tutustuttu vähän täällä blogimaailmassa ja haluisin sulle aina vaan kaikkea ihanaa ja hyvää! ^__^ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi inhottavaa, että lapsia ja nuoria kiusataan niin paljon! Tyhmää, että säkin oot joutunut kokea kiusaamista, onneksi se on nyt takana päin! Mä oon myös onnellinen, että ollaan tutustuttu täällä, sä oot myös ihana ihminen! ♡ Kiitos ihanasta kommentista! ♡

      Poista
  12. Voi Sara : ( Mutta onneksi oot tajunnut, että se on vaan puhetta. Tärkeintä se sisäinen kauneus, ja niiltä jotka rumaksi ovat sua sanoneet, niin selvästi niiltä se puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentista, Anna! ♡

      Poista
  13. Voi rakas <3! Olet älyttömän kaunis ja sana ruma on todella kaukana susta<3 Olet aivan ihana ja olen niin onnellinen, että olen saanut tutustua suhun<3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii, kiitos paljon Fani! Musta on myös ollut ihanaa tutustua suhun! ♡

      Poista
  14. Mä oon aikeissa myös osallistua tähän kampanjaan, koska valitettavasti löytyy omaa kokemusta. Sinänsä oon kiitollinen, että mun muisti on lapsuus- ja teinivuosista sumentunu, joten ihan kipeimpiä asioita en enää edes muista.. Mutta arpensa se on jättäny.

    Mutta oot kaunis, muista se. :) Muista, ettei sillä oikeasti oo väliä mitä muut susta ajattelee. Tärkeintä on oppia olemaan sinut itsensä kanssa ja ennen kaikkea, että oppii tykkäämään itsestään. Ja sinä just tuollasena oot tasan se syy, miks myös sun pitäis tykätä itsestäs. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluan nähdä sun kuvan ja lukea sun tarinan! Mä toivon, että sulla on nyt kaikki hyvin, vaikka kiusaaminen on jättänyt jäljet ♡

      Kiitos paljon ihanista sanoista, Tiina! ♡

      Poista
  15. Olet Sara paras ja ihana ystävä<3 :) T. Noora

    VastaaPoista
  16. <3 sinä kuulut yksiin niistä ihmisistä, jotka haluaisin jonain päivänä tavata. :) vaikka joskus jos pääsen johonkin kynsimiittiin tmv. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana nin, kiitos paljon! Olisi kyllä ihana nähdä! ♡

      Poista
  17. Sä olet kyllä niin kaunis ♥ ja muutenkin ihana ihminen!! Minuakin on kiusattu paljon yläasteella ja se on kyllä jättänyt ikuiset arvet... itse olen niin epävarma ulkonäköni suhteen ja kaikin muutenkin puolin ja siitä on vaikea päästä eroon. Olisi ihana nähdä taas joskus <3

    VastaaPoista

Comments? ♡

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...